maanantai 26. lokakuuta 2009

The Illusionist

Lauantai-iltana kaivoin äidin digiboksin kätköistä jo huhtikuussa tallennetun Silmänkääntäjän ajatuksella että "katsotaan nyt tämä pois viemästä tilaa". Elokuva oli juuri sopiva koska rankan päivän jälkeen kaipasin jotain joka vangitsee minut telkkarin eteen ennen nukkumaan menoa.

Ensinnäkin elokuvan kuvaus oli kaunis. Välillä tuntui kuin olisi astunut impressionistiseen tauluun. Varsinkin metsäkohtaukset muistuttivat paikoin elokuvaa The Village. Jessica Biel tuo mieleen Seitsemännen taivaan (eikä hyvällä). En pysty enää katsomaan kyseistä sarjaa ilman väänteitä mutta yläaste/lukioikäisenä se oli vielä suht kova juttu perhekuvauksellaan. Kuitenkaan tässä elokuvassa VERKKOkalvoilla ei kuitenkaan pyörinyt koko ajan Mary Camden joten melko onnistunut suoritus. Edward Norton toisaalta on tehnyt parempiakin elokuvia...



Juoni oli hyvä ja loppu yllätti ainakin minut. Tosin elokuvan syvin tarkoitus ei selvinnyt siltikään. Tosin ei sen aina tarvitse olla syvää ja mietteitä aiheuttavaa. Lauantaina halusin vain hyvän elokuvan. Tähän arvioonkaan en googlannut muiden mielipiteitä koska joskus se oma mielipide on ainoa jolla on väliä.

Robbien keikalla en ollut ja vieläkin arvon olenko lauantaina This is it!-elokuvan esityksessä...

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin katsoin tämän digiboksilta vähän aikaa sitten. Ensin ajatus leffasta ei innostanut yhtään, siksi se olikin vanunut siellä ties kuinka kauan. Leffan alettua muutin mieltäni heti, leffa oli maaginen ja mukaansa tempaava...

Terhi kirjoitti...

Eikö olekin ihana yllättyä positiivisesti jonkun elokuvan suhteen? Eli vahingossa katsoa hyvän elokuvan!

aura kirjoitti...

Mun sunnuntaiaamupäiviin on taas pitkästä aikaa kuulunut tuo Seitsemäs taivas. Ihan hauskaahan sitä on katsoa, mutta nyt siitä huomaa asioita, joita ei lapsena (teininä) nähnyt, mm. seksuaalikielteisyyden ja muutenkin kovin oikeistolaisen maailmankuvan.

Tuota silmänkääntäjää puolestaan en ole vieläkään nähnyt, vaikka suunnittelin meneväni leffaan katsomaan sen. Ehkä jonain päivänä.

Olisi muuten kiva, että tähänkin blogiin voisi kommentoida "omana itsenään", eli olisi vaihtoehto nimi/url-osoite.

Terhi kirjoitti...

Hyvä kun sanoit Aura. Minä en ollut katsonut olleenkaan kommentointiasetuksia. Tuskinpa tänne anonyymejä nillittäjiä tulee joten nyt saa kuka vaan kommentoida. Kai.

Tiia kirjoitti...

Tärykalvoilla ei pyörinyt Mary Camden.... Vaiko sittenkin verkkokalvoilla? Tästähän tulee ihan nuoruus mieleen. Ihanaa nostalgiaa.

:)

Leffa oli ihan hyvä, onnistui muistaakseni yllättämään, vaikka yritin olla ohjaajaa ovelampi.

Terhi kirjoitti...

:P

(Tuonko takia modasin blogia?)