sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Aikuisten animaatiot

Ainoa (vai viimeisin?) tähän kategoriaan kuuluva jonka olen nähnyt oli Corpse Bride. Siis oikeasti! Tosin se nyt ei tuottanut vaikeuksia jos kerran äänessä oli Johnny Depp. Tykkäsin kyllä vaikka se olikin aika kiero ja monen mielestä varmaan kammottava. Mutta oma vika jos eksyi Tim Burtonin elokuvaa katsomaan.

Rakastan Burtonin elokuvia ja siksi odotankin Alice in Wonderlandia kuin hullu puuroa. Viime viikon perjantaina tosin minulle selvisi puolivahingossa että teattereissa menee parhaillaankin Burton-elokuva. Jos siis asuu Helsingissä tai Tampereella. Toivon kovasti että Jyväskylään saataisiin uusi, isompi ja ehompi Finnkino jottei aina tarvitsisi nuolla näppejään.



9 kertoo nukeista jotka on kaikenlisäksi käsintehdyn näköisiä (käsittääkseni elokuva kuitenkin on animaatio). Elokuvaa ei kuitenkaan ole kehuttu juonellisesti hyväksi mutta kyllähän se lainata pitää kunhan vuokraamoon kerkeää. Samalla kerralla voisi lainata toisenkin animaation.

Coraline tämän olisin halunnut nähdä teatterissa mutta satuimme olemaan Espoossa sukulaisten lastenvahteina enkä ollut ihan varma sopiko se lapsille joten tämä jäi katsomatta. Arvostelujen mukaan tämän pitäisi olla parempi kuin 9.




Mitäs muita aikuisten animaatioita on tehty? Ja Shrek tai Ice Age eivät tosiaankaan kuulu niihin vaikka saa aikuiset näihinkin  tulla.

Ei kommentteja: