tiistai 16. helmikuuta 2010

Bellissima!

Saavuin juuri elokuvan Nine ennakkoensi-illasta (kyseessä ei ole mikään blogilahja vaan vanhanaikaisesti lähetin tekstiviestin MeNaiset-lehteen ja sain liput).

Ihana! Seksikäs! Raisu!


Tosin heti kun elokuva alkoi piti tunnustaa että vaikka musikaalit ovat yhä lempielokuviani niin se taika joka oli silloin ilmassa kun näin Moulin Rougen ensimmäisen kerran on menetetty. Kaikki mitä sen jälkeen tehdään on auttamatta vain kopioita... Tosin Chicago ylsi aika pitkälle enkä pystynyt päättämään kopioiko tämä elokuva Moulin Rougea vai Chicagoa.

Varmaan se alkoi silloin pienenä kun pystyin seuraamaan tekstitystä ja katsoin My Fair Lady- ja Sound of Music-nauhoitukset kerran toisensa jälkeen. Minua ei haittaa pätkääkään jos päähenkilö purskahtaa laulamaan kesken elokuvan. Päin vastoin! Joskus minunkin tekisi mieli laulaa ruokakaupassa.


Jos saisin päättää huomenna herätessäni ammattini olisin musikaalitähti. Ja jos siis en reväyttäisi paikkoja tanssiessani tuolin kanssa. Penelope on elokuvan Oscar-ehdokas mutta minuun teki suuremman vaikutuksen Fergie. Siis niin suuren etten edes tunnistanut häntä kuin vasta elokuvan loppumetreillä.


Voi jos pääsisi Roomaan... sillä välin elokuva olisi voinut kyllä mässäillä kaupungilla enemmänkin.

Oh, Guido!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ja minä olen lukenut tästä leffasta pelkästään haukkuvia arvosteluja, useimmat ovat sanoneet että haukotutti ja ainut piriste oli nämä hienot musikaalikohtaukset.. Tämä pitänee siis katsoa itse...

Terhi kirjoitti...

No minun takanani istuneet lähtivät ainakin kesken pois. Oli muuten aika hassu tilanne: kanssakatsoja kysyi juuri kun valot sammuivat että mitä me tultiin katsomaan johon annoin nopean kuvauksen: musikaalia joka kertoo ohjaajasta luomiskriisissä ja hänen muusista. Johon tämä kyseisen takanani istunut parahti kaverilleen: "Mä inhoan musikaaleja! Just näin kävi kun mentiin katsomaan Sin Cityä. Mä en inhoa mitään niin paljon kuin sarjakuvista tehtyjä leffoja".

Joten odotin koko ajan koska lähtevät ja sitten lähtivät 30 min (!!!) ennen leffan loppumista.

Eli mitään niin huikeaa kuin Moulin Rouge tai Chicago ei kannata odottaa. Minä nautin Daniel Day Lewisin aksentista, alusvaatteissa kiehnäävistä naisista ja kuitenkin visuaalisesti aika hienosta lopputuloksesta ja niistä harvoista lokaatiokohtauksista Roomassa.

Kanssakatsojan kanssa pohdittiin elokuvan jälkeen että Moulin Rougen taika oli varmaan osin populaarimusiikissa ja Chicagon siinä että se on pyörinyt teatterien lavalla ties kuinka kauan... Kunnes sitten kotona selvitin että Nine on myös aito musikaali. Tosin elokuvasta sitä ei huomaa, Se näyttää elokuvaksi tehdyltä. Onko se sitten huono vai hyvä juttu?