keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Michael vai Robbie? Robbie vai Michael?

Maanantaista asti olen pohtinut mihin rahani pistän. Jos ne nyt siis johonkin pitää pistää. Finnkinossa on tässä kuussa kaksi suurta tapausta: Robbie Williamsin livekeikka ja Michael Jacksonin viimeinen (?) elokuva. Kummatkin pitäisi mennä katsomaan jo pelkästään huomioarvon vuoksi. Tilanne nyt on vain se että yritän elää maltillisesti joten päätin että vain toinen. Mutta kumpi?



Robbieta pääsee siis katsomaan livenä kun Finnkino näyttää 20.10 herran Lontoon keikan. Robbie on mielettömän hyvä live-esiintyjä. Voin sanoa näin koska olin Helsingin keikalla. Konsertit tosin ovat niin loppuunhiottuja että niiden täytyy olla käsikirjoitettuja. Joka ei haittaa koska Robbien karisma täyttäisi helposti useammankin Hartwall Areenan kerrallaan, käsikirjoitettu tai ei. Jyväskylään saa ainakin vielä lippuja.




28.10 on puolestaan Michael Jacksoninista kertovan This is It!-elokuvan ensi-ilta. Elokuvaa näytetään vain 2 viikkoa. Olin suunnitellut että Halloween voisi olla hyvä päivä mennä katsomaan elokuva. Elokuva sisältää materiaalia surullisen kuuluisalta keikkatreeniltä maaliskuulta kesäkuulle. Trailerin perusteella katsomisen arvoinen, ja juuri valkokankaalta. Onko muuten yksikään traileri ollut sen näköinen että tuota ei kannata mennä katsomaan? Nehän on mainoksia.

Asiassa on kaksi ongelmaa. Konserttien livetaltioinnit eivät ole koskaan hyviä. Korjaan: olen nähnyt elämässäni yhden hyvän konserttitaltioinnin mutta siinä hyvyys ei tainnut johtua itse taltioinnista vaan fanituksen asteesta. Joten olen ihan varma että Finnkinossa konsertin katsominen on jotenkin kolkkoa. Jotain on pakko jäädä Lontooseen Robbien luo.

Michael Jacksonin suhteen ongelma on se että liput eivät ole menneetkään juurikaan kaupaksi. Minun himoitsemaani näytökseen on tähän mennessä ostettu 7 lippua. 7! Joten joko kaikki muut tietävät että se on huono tai ovat kurkkua myöten täynnä Michael Jacksonia.

Koska minua ei hirveästi haittaisi istua vaikka tyhjässä salissa niin vaaka alkaa kallistua Michaelin puoleen. Vaikka houkutus saada toinen puolisko vihdoinkin "live"keikalle on myös aika suuri.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Jos saa äänestää niin Robbie!! Olen nähnyt herran kahdesti livenä ja katsoisin uudestaan, ihan milloin vaan. Minä olen kurkkua myöten täynnä Jacksonia, niin vaikuttava kun hän onkin musiikki-maailmassa. Näin This is it-leffan trailerin teatterissa ja minulle tuli olo että tämä on jo liikaa, antakaa miehen olla...