perjantai 18. joulukuuta 2009

Chocolate Chip Cookies with a Twist

Leffablogihan tämä on mutta näitä vilisee aika monessa amerikkalaisessa leffassa (heti kun vinkkaatte ei-amerikkalaisen leffaruoan niin lupaan kokeilla sitä). Kaapista löytyi aineet ja netistä ohje joten dataa:



2 dl margariinia
1.6 dl sokeria
1 muna
1 tl vaniljasokeri
2.8 dl vehnäjauhoja
0.5 tl ruokasoodaa
0.5 tl suolaa
2 dl taloussuklaamuruja
0.5 dl mantelirouhetta

Lämmitä uuni 200C

Vatkaa margariini ja sokeri vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon muna ja sen jälkeen vaniljasokeri. Sekoita keskenään jauhot, ruokasooda ja suola ja sekoita ne taikinaan. Lopuksi lisää keskenään sekoitut suklaahiput ja manteli.

Laita leivinpaperille pieniksi pyöreiksi nöttösiksi, n. 9 per pelti koska keksit leviävät. Paista uunissa 8-10 min. (Jenkkiohjeen mukaan tästä olisi pitänyt tulla 12 keksiä mutta minä sain ainakin 20)

***

Nimi on "with a twist" koska minulla ei ollut 2.5 dl suklaata joten korvasin osan mantelilla. Ohjeessa oli myös yhtä paljon fariinisokeria (jota meillä ei myöskään ollut kaapissa) ja valkoista sokeria. Lisäksi vähensin rasvan määrää puolella desilitralla. Ruokasooda on juuri se aine joka saa amerikkalaiset suklaakeksit maistumaan amerikkalaisilta suklaakekseiltä. Kolme kekseistä hävisi kanssakatsojan suuhun 10 minuutissa.

Sinällään omituista että kirjahyllystä löytyy sekä Frendien että Täydellisten Naisten keittokirjat ja kummassakaan ei tätä ollut. No joo, TN:ssä oli kyllä keksiresepti johon laitetaan suklaanpalasista silmät ja suu mutta se ei ollut ihan mitä olin hakemassa.

Suositellaan  syötväksi Wonderlandin aikana. Minä kun en uskalla Hohtoa katsoa.

Ei kommentteja: