tiistai 30. maaliskuuta 2010

Shutter Island

Tämä käytiin katsomassa jo 13.3. Valittavana oli joko tämä tai Liisa Ihmemaassa, joka meni kummallisiin aikoihin. Joten Liisaa en ole vieläkään nähnyt.

Kanssakatsojalle tuli yllätyksenä että mentiin katsomaan Leonardo DiCaprion elokuvaa. Reppana päästi suuren huokauksen. Ja takanaistuva ei olisi halunnut nähdä psykologista trilleriä (melkein hihitin ääneen kun hän alkoi regoida minun kanssakatsojalle selittämään pähkinänkuoriversioon).

Mutta sitten elokuva alkoi...

Leffan alku oli järjettömän pahaenteinen ja meinasin saada paniikkikohtauksen kun mietin että, pitäisikö lukea kuitenkin ne arvioinnit? Ja kestänkö mä? Ja pitääkö mun lähteä kesken pois?



Ja kanssakatsojankin piti myöntää että Leo on aikuistunut.Ja etä leffa oli ihan hyvä. Ja minunkaan ei tarvinnut juosta kesken pois teatterista. Ne meidän takana olevat lähtivät 30 min ennen leffan loppua! Minusta tosi kummallinen aika. Joko heti tai sitten mielestäni jaksaa loppuunkin.

Samanlaisen paniikin ovat aikoinaan herättäneet The Skeleton Key ja I Am Legend. Josta syystä yritän katsoa kauhuleffat oman sängyn turvasta. Ja listalle pääsi myös Inception. Koska minä rakastin Leoa Romeo+Juliassa & Titanicissa niin täytyyhän kanssakatsoja siedättää.

2 kommenttia:

Mikaela kirjoitti...

Shutter Island ei ole kyllä kauhuleffa, mieluummin psykologinen trilleri. Ja äärettömän hyvä sellainen, olin leffan jälkeen ihan pähkinöinä ja DiCaprio on lopullisesti vakuuttanut minut siitä että on äärettömän lahjakas näyttelijä. Alkuvuoden paras elokuva..

Vee kirjoitti...

Haluaisin niin hirveästi nähdä tämän! Pelkään kuitenkin, että uskallus ei riitä... No, ehdin hetken vielä harkita.