Näytetään tekstit, joissa on tunniste marion cotillard. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste marion cotillard. Näytä kaikki tekstit

tiistai 8. joulukuuta 2009

Matkailumainoksia

Viime viikonloppuna telkkarista tuli Russel Crowen tähdittämä Mainio vuosi. Taas yksi elokuva joka on mennyt minulta ihan ohi. Arvelin sen kuitenkin olevan edes katsottava joten asettauduin TV:n eteen. Ja se olikin. Kelpo elokuva!



Jotenkin siitä vaan tuli kovasti mieleen eräs toinen hyväntuulenelokuva. Nimittäin Toscanan auringon alla. Kummassakin on kyse aikuisten ihmisten kasvamisesta, ja vielä ulkomailla, ja vielä tarkemmin Etelä-Euroopassa, postikorttimaisemissa.




En suosittele kumpaakaan elokuvaa matkakuumeisille. Ja vaikka kumpikin on melko imelä ja useat kohtaukset aika arvattavia niin kuitenkaan allekirjoittanut ei arvannut kummankaan loppua. Joku romanttiseen tyttöleffaan varautunut voisi jopa pettyä.

Mäkin haluan talon Italiasta tai viinitilan Ranskasta!

tiistai 18. elokuuta 2009

Public Enemies (16.8.2009)

Meinasin että kirjoitan tänne vain kerran viikossa mutta saa nähdä...

Sarjaan pakko nähdä- elokuvat. Siis ennen elokuvateatteriin menoa. Johnny Depp on ehdottomasti lempinäyttelijäni joten mikä tahansa Deppin leffa on pakko nähdä-luokkaa. Tosin huomasin eilen että olen nähnyt herralta kaikki ns. helpot elokuvat enkä niitä todella vaikeita. Eli pitää parantaa silläkin saralla. Onneksi on Makuuni.

Elokuva oli ihan hyvä, rahanarvoinen joka tuntuu olevan helpoin kriteeri teatterielokuville. Tosin mietin puolessa välissä että onkohan minulla poliisi/mäiske/murha-yliannostus. Eli pitäisikö ruveta rajoittamaan poliisisarjojen tehokulutusta (tuleeko kesällä muita sarjoja?)? Tuntuu että vasta puolen välin jälkeen elokuvassa oli muutakin tapahtumaa kuin ampumista.

Johnny Depp oli varma ja taitava. Christian Bale oli vähän... hmmm... mitäänsanomaton. Tuli hetkeksi ruudulle, sanoi pari lausetta ja näytti vakavalta. Miehestä ei oikein saanut kiinni. Ei samalla lailla kuin Batmanissa. Marion Cotillard oli todella hyvä! (Myönnän etten jaksanut keskittyä Laululinnussa ollenkaan joten en tiedä oliko se Oscarin arvoinen esitys).

Visuaalisestikin elokuva oli hieno. Loppu oli arvattava mutta eikö ne aina ole näissä?