Näytetään tekstit, joissa on tunniste ethan hawke. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ethan hawke. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Rakkautta ennen aamua

Viime lauantaina museologian luennon jälkeen halusin katsoa jotain tuttua ja turvallista. Sellaista joka tuudittaisi kivasti uneen ilman että sen katsominen vaatisi ihan hirveästi.

Joten valitsin hyllystä Ethan Hawken ja Julie Delpyn klassikon. Juusokaan ei ollut tätä nähnyt. En kyllä odottanut että elokuva muuttaisi Juuson maailman mutta ehkä se ainakin kasvattaisi kulttuurikuntoa.

Minäkin löysin elokuvat aika myöhään. Vasta kun jatko-osa oli kaupassa ostin molemmat ja rakastuin. Minuun tehosi roolihahmojen pohdinnat ja dialogi. Varsinkin kuoleman pohtiminen ja Celinen toteamus että hän pelkää kuolemaa ihan joka hetki upposi.  Sinä vuonna kun löysin elokuvan tuo oli ihan totta minunkin kohdallani. Vasta ET-opinnot tänä vuonna ovat tuoneet jonkinlaisen rauhan.

Vaikka juuri painavan dialogin takia elokuva ei ehkä olekaan kaikkien mielestä "helppo" niin yksi kaupunki, yksi ilta ja kaksi hahmoa tekevät sen seuraamisesta nautittavaa. Ihan kuin vajoaisi lämpimään kylpyyn.

Lisäksi elokuvaa ei millään voi muistaa alusta loppuun joten sen katsominen on ahaa-elämystenkin takia ihanaa.



Sunnuntaina tulikin sitten toinen vanha ystävä (Star Wars: Episodi IV - Uusi toivo) jonka katsoin ala- ja yläasteikäisenä puhki. Väitän että pystyn yhäkin vaivatta täyttämään dialogin jos televisiosta menee ääni. Lempparini ovat osat IV ja VI. Uudempien haukkumisen taidan jättää ihan omaan postaukseen.